Kaakelikaivos
Kaakelikaivos
Sivut ovat niin hyvät, että ihan naurattaa.
Joonas Ruuskanen
Yrittäjä

Kaakelikaivos Oy oli harkinnu jo jonkin aikaa nettisivujen päivitystä. Vanhoista sivuista oli tullut ajan myötä vanhanaikaiset ja ne eivät enää tukeneet yrityksen tavoitteita. Tässä vaiheessa Kaakelikaivoksen Joonas otti minuun yhteyttä.

Keskustelujemme aikana huomasimme, että sivujen lisäksi koko yritysilme kaipasi päivitystä. Yritysilmettä aloimme työstämään mooboardien avulla. Mooboard on erinomainen työkalu visuaalisten ideoiden jakamiseen ja kommentointiin. Kaakelikaivoksella oli selkeä visio siitä, millaisen ilmeen he halusivat yritykselleen. Mooboardien avulla pystyin tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja, joita voitiin sitten yhdessä hieman muokata ja lopulta valita paras vaihtoehto.

Yritysilmeen lisäksi auttelin Kaakelikaivosta myös tekstien luomisessa, sillä asiakastyöt aiheuttivat haasteita tekstien kirjoittamiseen. Sivujen julkaisu viivästyi viikolla, sillä halusimme varmistaa kaiken olevan kunnossa. Lopulta uudet sivut julkaistiin ja ero vanhaan on suuri. Sivut löytyvät myös huomattavasti paremmin Googlessa, mikä on ollut erittäin positiivinen asia Kaakelikaivokselle. Kaiken kaikkiaan Kaakelikaivoksen projekti oli mukava ja sujuva. Sekä minä, että Joonas olemme tyytyväisiä lopputulokseen.

Janne Parri Blogi
Janne Parri
Suunnittelija, yrittäjä

Ota aske kohti uusi sivuja

Ei hätää, en ole mikään myyntitykki. Olen korkeintaan innostunut nörtti. Pistä vaan viestiä tulemaan, niin jutellaan ihan rennosti. Jos haluat tarkkoja lukuja, voit suoraan pyytää tarjousta täältä.

Viestisi lähti mallikkaasti matkaan! Vastailen siihen pikimmiten.
Oops! Jokin meni vikaan. Viitsisitkö vielä tarkistaa kentät ja kokeilla uudestaan.